Lähitaksi
Lähitaksin tärkein missio on saattaa asiakas turvallisesti perille
Dynamics
Myynti
Lähitaksi on laajalti Suomessa tunnettu taksifirma, jonka palvelu välittää asiakkailleen turvallisia ammattimaisia taksipalveluita. Lähitaksi toimii Uudellamaalla, Riihimäellä, Rovaniemellä sekä Levin ja Kittilän alueilla. Lähitaksin tärkein missio on saattaa asiakas turvallisesti perille.
Asiakaspalvelua kellon ympäri
Asiakkuuksista huolehditaan erinomaisesti Lähitaksilla, ja asiakkuuksien hallintaan käytetään Dynamics-asiakkuudenhallintajärjestelmää. Dynamicsin sisällä on myös Oneflown integraation avulla helppoa hoitaa myyntisopimukset asiakkaille.
Oneflown digitaaliset sopimukset mahdollistavat Lähitaksille helpotusta asiakkaiden hallintaan ja palveluun. Lähitaksilla asiakkaita hoitaa niin myyjät kuin asiakaspalvelukin. Asiakkaita palvellaan kellon ympäri, ja asiakkaiden tiedot tulee olla yhdessä paikassa myyjien ja asiakaspalvelijoiden saatavilla.
Oneflown valintaan vaikutti sopimusten joustavuus
Lähitaksin Sanna Salminen, myynnin markkinoinnin ja asiakaspalvelun johtaja Lähitaksilla, kertoo että oli tutustunut Oneflowhun jo aiemmassa työpaikassaan. Hän muisteli Oneflown olevan näppärä järjestelmä, joka voisi myös Lähitaksilla helpottaa asiakkaan palvelemista ja koko sopimusprosessia.
“Aikasemmin sopimukset oli vähän hajallaan tai sitten ihan varsinaisissa sopimusarkistoissa, mutta yhteys asiakkuuteen katkesi sopimusten osalta – eli meillä on muuten asiakastiedot CRM-järjestelmässä, mutta sopimukset olivat muualla. Emmekä saaneet hälytyksiä kun sopimusten sopimuskausi oli loppumassa.”
Oneflown valintaan Lähitaksin myynnin ja asiakaspalvelun sopimustenhallinta-alustana vaikutti myös sopimusten ja sopimuspohjien joustavuus ja helppous.
“Meillä on myös toinen sähköisen allekirjoituksen työkalu Lähitaksilla käytössä, mutta se ei meidän myynnin tarpeisiin vastannut sillä Oneflowssa on sopimukset paremmin muokattavia – on hyvät pohjat ja uusia sopimusmalleja ja muokkauksia vanhoihin malleihin voidaan tehdä todella nopeasti.”

“Loppuasiakkailta on tullut palautetta Oneflown helppoudesta. Kommentteja on helppoa lisätä ja sopimusta pystytään muokkaamaan sopimuksen sisällä molempien sopimusten osapuolien osalta. Siitä yhteistyökumppanit ovat olleet erittäin kiitollisia.”
Tea Arrasvuori
Asiakkuuspäällikkö
Lähitaksi
Asiakkaiden hallinnan avulla palvelu paranee
Asiakkaiden palveleminen on Lähitaksin tekemisen ytimessä, ja siksi olikin erittäin tärkeää että kaikki Lähitaksin myynti- ja asiakaspalvelutiimissä oppivat käyttämään Oneflowta. Lähitaksin asiakkuuspäällikkö Tea Arrasvuori kertoo, että Oneflown käyttöönotto oli todella helppoa ja yksinkertaista. Tuki toimi hänen mukaan hyvin ja he ovat todella tyytyväisiä.
“Loppuasiakkailta on tullut palautetta Oneflown helppoudesta. Kommentteja on helppoa lisätä ja sopimusta pystytään muokkaamaan sopimuksen sisällä molempien sopimusten osapuolien osalta. Siitä yhteistyökumppanit ovat olleet erittäin kiitollisia”
Tea kertoo, että parasta Oneflowssa on, että Oneflowhun saadaan helposti kirjattua ylös mitä ollaan sovittu ja keskusteltu, ja kommentit jää molempien nähtäväksi. Tea suosittelee Oneflowta kaikille jotka tekee sopimusmalleja tai sopimuksia ylipäätänsä.