Skip to content

Sähköinen allekirjoitus

Aidosti digitaalisten sopimusten markkinat kasvavat ja sopimuspohjia on entistä helpompi tehdä netissä

Siitä ei ole epäilystäkään. Sopimusten tulevaisuus on datalähtöinen, vuorovaikutteinen ja HTML-pohjainen. Kutsumme niitä aidosti digitaalisiksi sopimuspohjiksi, koska sopimuspohjat meillä ovat juuri sitä.

Olet varmasti kuullut digitaalisista sopimuksista ja asiakirjoista. Saat kenties mielikuvan PDF- ja Word-tiedostoista. Mutta kuinka digitaalisia ne loppujen lopuksi ovat? Niiden toimivuus on edelleen melkoisen rajattua.

Oneflow-sopimukset puolestaan eivät ole PDF-tiedostojen ja perinteisten sähköisen allekirjoittamisen ratkaisujen tavoin pelkkiä digitaalisen sopimusprosessin ponnettomia yrityksiä. Sen sijaan ne ovat aidosti digitaalisia, todellisia ratkaisuja. Ne on tehty sopimaan sekä nykyiseen että tulevaan elämäämme.

Puolidigitaalisten ja täysin digitaalisten sopimusten välinen ero on sopimuspohjissa ja sähköisissä allekirjoituksissa

Digitaalisen sopimushallinnan maailmassa on kaksi koulukuntaa. Toinen kannattaa analogisen mallin digitalisointia, jota voi verrata CD-levyjen tuloon LP-levyjen jälkeen. Tähän lukeutuvat perinteiset sähköisen allekirjoittamisen tarjoajat, jotka keskittyvät sopimusprosessin yksittäiseen osaan, nimittäin PDF-tiedoston digitaaliseen allekirjoittamiseen.

Datan käyttäminen tällaisissa sopimuksissa edellyttää lisäohjelmistoa tai aikaa vievää manuaalista työtä. 

Toinen koulukunta puolestaan ajattelee pidemmälle ja keksii täysin uuden lähestymistavan sopimuksiin. Tätä voi verrata siihen, miten Spotify muutti tapamme kuunnella musiikkia. Ja juuri tähän koulukuntaan Oneflow lukeutuu. Teemme sopimuksista datalähtöisiä, dynaamisia ja turvallisia, jotta yritykset voivat kasvaa nopeammin pienemmillä riskeillä ja sujuvammilla työnkuluilla. Sekä tehdä älykkäämpiä päätöksiä, jotka johtavat nopeampiin kauppoihin.

Entäpä sitten digitaalinen allekirjoitus?

Digitaalinen allekirjoitus on itse asiassa osa kokonaiskuvaa, kun taas digitaaliset sopimukset ovat koko prosessi, joka sisältää vaiheet ennen allekirjoittamista, varsinaisen allekirjoittamisen sekä allekirjoittamisen jälkeisen vaiheen.

Oneflow on digitaalisten sopimusten all-in-one-alusta. Paikka, jossa voit tallentaa mukautetut sopimuspohjat, luoda uusia asiakirjoja ja neuvotella reaaliajassa sopimusten sisällä.

Mikään muutos tai kommentti ei pääse koskaan katoamaan, koska voit seurata kaikkea yksityiskohtaisen jäljitysketjun ansiosta. Kun olet lähettänyt sopimuksen digitaalista allekirjoittamista varten, jokainen sopimus tallentuu kattavaan arkistoon, johon pääset käsiksi milloin tahansa.

Suodata asiakirjojasi tiettyjen ominaisuuksien mukaan, ja saat yleiskatsauksen niistä kaikista joko hallintapaneeli- tai kalenterinäkymässä.

Jokaisen sopimuksen elinkaarta voidaan hallita aktiivisesti. Saat ilmoituksia, kun tietyn asiakirjan suhteen vaaditaan toimenpiteitä.

Digitaalinen allekirjoitus on vain pieni osa sopimusprosesseja. Käytä Oneflown digitaalisia sopimuspohjia ja menesty!

Mikä tekee Oneflowsta ainutlaatuisen?

Kolme pääasiallista piirrettä erottavat Oneflown muista sopimushallinnan markkinoiden toimijoista. Nämä ovat:

  1. Kattava alusta kaikille sopimusprosessin vaiheille: Ennen allekirjoittamista (sopimuspohjat), varsinainen digitaalinen allekirjoittaminen (lue lisää), ja allekirjoittamisen jälkeinen vaihe
  2. Sulava ja helppokäyttöinen ja joustava HTML-editori
  3. Jäsennelty ja siirrettävä sopimusdata
Oneflowssa on sopimuspohjien lisäksi mahdollisuus sähköiseen allekirjoitukseen ja arkistointiin.

Kaiken kattava alusta ja digitaaliset sopimuspohjat

Sopimuksen elinkaaren aikana läpikäydään kolme vaihetta, ennen allekirjoittamista, varsinainen allekirjoittaminen ja allekirjoittamisen jälkeinen vaihe. Tyypillisesti monet palveluntarjoajat keskittyvät yhteen tai muutamaan arvoketjun osaan.

Oneflow puolestaan on täydellinen ratkaisu kaikille vaiheille ja toiminnallisille alueille – voit luoda, tehdä yhteistyötä, allekirjoittaa, arkistoida ja hallita sopimuksia yhdellä alustalla.

Lisäksi voit saada arvokkaita näkemyksiä sopimuksista ja integroida sopimuksen työnkulun muihin liiketoimintajärjestelmiisi.

Sulava ja helppokäyttöinen HTML-editori

Oneflowssa voit luoda sopimuspohjat HTML-muodossa. Tämä tekee niistä vuorovaikutteisia ja responsiivisia, ja mahdollistaa reaaliaikaisen muokkaamisen. Avaatko sopimuksen puhelimellasi? Siinä tapauksessa tekstin kokoa ja rivinvaihtoa mukautetaan helppolukuisuuden varmistamiseksi. 

Sopimukseen liittyvien neuvottelujen ja yhteistyön helpottamiseksi voit lisätä vuorovaikutteisia kenttiä vastaanottajan täytettäväksi. Ja kaikki muutokset ja päivitykset tehdään reaaliajassa, samassa versiossa.

Voit myös luoda sopimusmalleja, joiden avulla sinun ja tiimisi on helppo hallita sopimusta ja varmistaa oikean muodon käyttäminen.

Jäsennelty ja siirrettävä sopimusdata sopimuspohjista

Oneflown sopimukset ja sopimuspohjat perustuvat jäsenneltyyn, yhteen paikkaan tallennettuun dataan. Data on jäsennelty siten, että käyttäjät voivat helposti ja sujuvasti löytää tietoa ja siirtää sopimusdataa automaattisesti muihin liiketoimintajärjestelmiin.

“Sopimukset ovat kaikkien yritysten tärkeintä omaisuutta.

Ja liian paljon sopimusdataa jää loukkuun elottomiin asiakirjoihin, kuten papereihin ja PDF-tiedostoihin. Autamme yrityksiä digitalisoimaan kaikki sopimusvaiheet ennen ja jälkeen allekirjoittamisen sekä sen aikana,” kertoo Anders Hamnes, Oneflown toimitusjohtaja ja perustaja.

Kuka voi käyttää digitaalisia sopimuksia Oneflown kautta?

Lyhyt vastaus kuuluu: kaikki. Asiakkaamme vaihtelevat pienistä ja keskisuurista yrityksistä suuriin kansallisiin ja kansainvälisiin yhtiöihin useimmilla toimialoilla – konsulttiyrityksistä lähtien aina vähittäiskauppaan ja logistiikkaan. Yritykset, kuten Thule Group, Northvolt, DHL ja Swish.

Ja hyvänä puolena on, että kaikki osastot ja tiimit hyötyvät Oneflown aidosti digitaalisista sopimuksista.

Tämä tarkoittaa, että niitä ei tarvitse levittää eri järjestelmiin, mikä on kallista, sekavaa ja riskialtista.

Yksi alusta kaikille osastoille - digitaaliset sopimuspohjat jokaiseen tarpeeseen.

Myynnin edistäminen Oneflown avulla

Myyntiosasto hyötyy Oneflowsta merkittävästi. Oneflowta käyttämällä myyntiosasto voi lisätä myyntiin johtavien asiakaskontaktien osuutta, lyhentää myyntisykliä sekä virtaviivaistaa sopimuksen työnkulkua sähköisten sopimuspohjien avulla.

Digitaaliset ja interaktiiviset tarjoukset yksinkertaistavat ja virtaviivaistavat neuvotteluja ja yhteistyötä, sillä sopimukset ja sopimuspohjat voidaan päivittää reaaliajassa, jopa niiden lähettämisen jälkeen. Kaikki hoituu samalla alustalla ja usein suoraan asiakkaan CRM- eli asiakkuudenhallintajärjestelmästä.

Miten Westpay käyttää Oneflowta lisäämään myyntiä?

Entä miten henkilöstöosasto voi hyödyntää digitaalisia sopimuspohjia? 

Henkilöstöosaston tiimit voivat käyttää Oneflowta rekrytointiprosessissa työsopimusten digitalisointiin sähköisellä allekirjoittamisella.

Digitaaliset sopimukset antavat modernin ja ammattimaisen kuvan yrityksestä työnantajana ja helpottavat työehtojen päivittämistä. Kaikki hoituu samalla alustalla ja usein suoraan ATS- eli rekrytointijärjestelmästä.

Kuinka Previan HR-ostasto hyödyntää digitaalisia sopimuksia?

Oneflow hankinta- ja talousosastoille 

Hankinta- ja talousosastot voivat Oneflown avulla luoda ja digitalisoida toimittajasopimuksia. Oneflown sopimuspohjat sopivat kaikille, joiden sopimusten työnkulku sisältää tyypillisesti useita osallistujia.

Digitaalisen työnkulun ja digitaalisen arkiston ansiosta asianosaisten on helppo neuvotella ja päivittää ehdot samassa versiossa, seurata uusintapäivämääriä ja laskutustietoja sekä päästä käsiksi kaikkiin sopimuksiin samalla alustalla.

Miten Byggmax käyttää Oneflowta älykkäämmän ja nopeamman ostamisen varmistamiseen?

Myös lakitiimit voivat hyötyä Oneflowsta ja sopimuspohista

Lakitiimit voivat Oneflowta käyttämällä luoda sopimuksia ja sopimuspohjat samalle alustalle, virtaviivaistaa sopimusvaiheita, hallita sopimusmalleja, tarkistaa käyttöoikeuksia ja tarkastella organisaation sopimuksia eri toimintojen osalta.

Prev:

Tältä näyttää tarjouspohja, joka allekirjoitetaan digitaalisesti

Next:

10 parasta hankintaohjelmistoa vuonna 2023

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uncategorized

Mitä eroa on lomautuksella ja irtisanomisella?

Henkilöstö & kulttuuri

HR järjestelmä vuonna 2023 – tässä parhaat 10

Hankinta

10 parasta hankintaohjelmistoa vuonna 2023

Sopimukset

Tältä näyttää tarjouspohja, joka allekirjoitetaan digitaalisesti

Myynti

Tarjouspohja esimerkki: Kuinka erottautua voittavilla tarjouksilla

Tuote

Johda sopimushallintaa suoraan Salesforcesta – “Jos se ei ole Salesforcessa, sitä ei ole olemassa”

Sähköinen allekirjoitus

Sähköinen allekirjoitus: 16 syytä, miksi sinun b2b yrityksessä pitäisi aloittaa sen käyttö

Myynti

Myynnin työkalut – eli sales tech stack. Mitä tämä ammattislangi edes tarkoittaa?